Kutsu Lifeline SPAC I Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen

Lifeline SPAC I Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään 18.5.2022 klo 10:00 alkaen Borenius Asianajotoimisto Oy:n toimitiloissa, osoitteessa Eteläesplanadi 2, 00130 Helsinki.

COVID-19-pandemian leviämisen rajoittamiseksi varsinainen yhtiökokous järjestetään ilman osakkeenomistajien tai näiden asiamiesten läsnäoloa kokouspaikalla. Yhtiön osakkeenomistajat ja näiden asiamiehet voivat osallistua kokoukseen ja käyttää osakkeenomistajan oikeuksia vain äänestämällä ennakkoon sekä esittämällä vastaehdotuksia ja kysymyksiä ennakkoon. Ohjeet osakkeenomistajille löytyvät tämän kutsun osasta C ”Ohjeita kokoukseen osallistuville”. Kokoukseen ei ole mahdollista osallistua paikan päällä, eikä yhtiökokouksesta toimiteta verkkolähetystä.

Yhtiön hallitus on päättänyt poikkeuksellisesta kokousmenettelystä niin kutsutun väliaikaisen lain (375/2021) nojalla. Yhtiö on päättänyt ryhtyä väliaikaisen lain mahdollistamiin toimiin, jotta yhtiökokous voidaan pitää ennakoitavalla tavalla huomioiden yhtiön osakkeenomistajien, henkilökunnan ja muiden sidosryhmien terveys ja turvallisuus. 

A. Yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat

Yhtiökokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

1. Kokouksen avaaminen

2. Kokouksen järjestäytyminen

Yhtiökokouksen puheenjohtajana toimii asianajaja Jyrki Tähtinen. Mikäli Jyrki Tähtisellä ei painavasta syystä johtuen ole mahdollisuutta toimia puheenjohtajana, hallitus nimeää puheenjohtajaksi parhaaksi katsomansa henkilön.

3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen

Pöytäkirjantarkastajana ja ääntenlaskun valvojana toimii lakimies Nina Koivisto. Mikäli Nina Koivistolla ei painavasta syystä johtuen ole mahdollisuutta toimia pöytäkirjan tarkastajana ja ääntenlaskun valvojana, hallitus nimeää pöytäkirjan tarkastajaksi ja ääntenlaskun valvojaksi parhaaksi katsomansa henkilön.

4. Kokouksen laillisuuden toteaminen

5. Läsnä olevien toteaminen ja ääniluettelon vahvistaminen

Kokoukseen osallistuviksi osakkeenomistajiksi katsotaan ne osakkeenomistajat, jotka ovat äänestäneet ennakkoon ennakkoäänestysajan kuluessa ja joilla on osakeyhtiölain 5 luvun 6 ja 6 a §:n mukaan oikeus osallistua yhtiökokoukseen. Ääniluettelo vahvistetaan Euroclear Finland Oy:n ja Innovatics Oy:n toimittamien tietojen perusteella.

6. Tilikauden 13.8.–31.12.2021 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

Koska yhtiökokoukseen voi osallistua vain ennakkoäänestyksen kautta, yhtiön vuosikertomus, joka sisältää yhtiön tilinpäätöksen, toimintakertomuksen sekä tilintarkastuskertomuksen, ja joka on saatavilla yhtiön verkkosivuilla, katsotaan esitetyksi yhtiökokoukselle.

7. Tilinpäätöksen vahvistaminen

8. Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen

Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että tilikaudelta 13.8.–31.12.2021 vahvistetun taseen perusteella ei jaeta osinkoa varsinaisen yhtiökokouksen päätöksellä.

9. Vastuuvapaudesta päättäminen hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle tilikaudelta 13.8.–31.12.2021

10. Toimielinten palkitsemispolitiikan käsittely

Hallitus ehdottaa Yhtiön toimielinten palkitsemispolitiikan hyväksymistä. Päätös on osakeyhtiölain mukaisesti neuvoa-antava.

Koska yhtiökokoukseen voi osallistua vain ennakkoäänestyksen kautta, toimielinten palkitsemispolitiikka, joka on saatavilla yhtiön verkkosivuilla, katsotaan esitetyksi yhtiökokoukselle.

11. Toimielinten palkitsemisraportin käsittely

Hallitus ehdottaa yhtiön toimielinten palkitsemisraportin hyväksymistä. Päätös on osakeyhtiölain mukaisesti neuvoa-antava.

Koska yhtiökokoukseen voi osallistua vain ennakkoäänestyksen kautta, toimielinten palkitsemisraportti tilikaudelta 13.8.–31.12.2021, joka on saatavilla yhtiön verkkosivuilla, katsotaan esitetyksi yhtiökokoukselle.

12. Hallituksen jäsenten palkkioista päättäminen

Hallitus ehdottaa, että hallituksen jäsenille, jotka valitaan vuoden 2023 varsinaiseen yhtiökokoukseen kestävälle toimikaudelle, maksetaan palkkiot seuraavasti: hallituksen puheenjohtajalle 15 000 euroa vuodessa ja hallituksen jäsenille 10 000 euroa vuodessa.

13. Hallituksen jäsenten lukumäärästä päättäminen

Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle yhtiön hallituksen jäsenten lukumääräksi viisi (5). Yhtiön yhtiöjärjestyksen mukaisesti yhtiön sponsoreilla on oikeus valita kaksi hallituksen jäsentä ja yhtiökokous valitsee muut kolme hallituksen jäsentä.

14. Hallituksen jäsenten valitseminen

Yhtiön yhtiöjärjestyksen mukaan sponsoreilla on oikeus valita yhtiölle annettavalla kirjallisella ilmoituksella kaksi sponsoreiden edustajaa yhtiön hallitukseen. Yhtiö on 11.4.2022 saanut sponsoreilta kirjallisen ilmoituksen, jonka mukaan Timo Ahopelto ja Petteri Koponen toimivat sponsoreiden edustajina yhtiön hallituksessa. Yhtiöjärjestyksen mukaan yhtiökokous valitsee muut hallituksen jäsenet.

Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiökokous valitsee hallituksen jäseniksi seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen loppuun saakka uudelleen hallituksen nykyiset jäsenet Alain-Gabriel Courtines’n, Caterina Faken ja Irena Goldenbergin.

Edellä mainitut ehdokkaat ovat antaneet suostumuksensa valintaan. Hallitukseen ehdolla olevien henkilöiden esittely ovat nähtävissä yhtiön verkkosivuilla https://www.lifeline-spac1.com/fi/hallinnointi/yhtiokokous/.

15. Tilintarkastajan palkkiosta päättäminen

Hallitus ehdottaa, että valittavalle tilintarkastajalle maksetaan palkkio yhtiön hyväksymän kohtuullisen laskun mukaan.

16. Tilintarkastajan valitseminen

Hallitus ehdottaa, että yhtiön tilintarkastajaksi valitaan seuraavaksi toimikaudeksi tilintarkastusyhteisö KPMG Oy Ab. KPMG Oy Ab on ilmoittanut, että mikäli se valitaan yhtiön tilintarkastajaksi, KHT Jussi Paski toimii päävastuullisena tilintarkastajana.

17. Kokouksen päättäminen

B. Yhtiökokousasiakirjat

Edellä mainitut yhtiökokouksen asialistalla olevat päätösehdotukset sekä tämä kokouskutsu ovat saatavilla yhtiön verkkosivuilla osoitteessa https://www.lifeline-spac1.com/fi/hallinnointi/yhtiokokous/. Yhtiön tilinpäätös, toimintakertomus ja tilintarkastuskertomus sekä palkitsemispolitiikka että palkitsemisraportti ovat saatavilla mainituilla verkkosivuilla. Edellä mainituista asiakirjoista ja tästä kokouskutsusta lähetetään pyydettäessä jäljennös osakkeenomistajille.

Yhtiökokouksen pöytäkirja on nähtävillä edellä mainituilla verkkosivuilla viimeistään 1.6.2022 alkaen.

C. Ohjeita kokoukseen osallistuville

COVID-19-pandemian leviämisen rajoittamiseksi varsinainen yhtiökokous järjestetään ilman osakkeenomistajien tai näiden asiamiesten läsnäoloa varsinaisen yhtiökokouksen kokouspaikalla. Osallistumista reaaliaikaisen tietoliikenneyhteyden kautta tai tallennetta varsinaisesta yhtiökokouksesta ei ole saatavilla. Osakkeenomistajat voivat osallistua kokoukseen ja käyttää osakkeenomistajan oikeuksiaan vain äänestämällä ennakkoon (joko henkilökohtaisesti tai asiamiehen välityksellä), esittämällä vastaehdotuksia ennakkoon ja esittämällä kysymyksiä ennakkoon alla kuvatulla tavalla. Myös asiamiesten tulee äänestää ennakkoon alla kuvatulla tavalla.

1. Osakasluetteloon merkitty osakkeenomistaja

Oikeus osallistua yhtiökokoukseen on osakkeenomistajalla, joka on yhtiökokouksen täsmäytyspäivänä 6.5.2022 rekisteröity Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Osakkeenomistaja, jonka osakkeet on merkitty hänen henkilökohtaiselle suomalaiselle arvo-osuustililleen, on rekisteröity yhtiön osakasluetteloon.

Osakkeenomistuksessa yhtiökokouksen täsmäytyspäivän jälkeen tapahtuneet muutokset eivät vaikuta oikeuteen osallistua yhtiökokoukseen eivätkä osakkeenomistajan äänimäärään.

2. Ilmoittautuminen ja äänestäminen ennakkoon

Ilmoittautuminen ja ennakkoäänestys alkavat 26.4.2022 klo 10.00, kun määräaika äänestykseen otettavien vastaehdotusten toimittamiselle on päättynyt. Yhtiön osakasluetteloon merkityn osakkeenomistajan, joka haluaa osallistua yhtiökokoukseen äänestämällä ennakkoon, tulee ilmoittautua yhtiökokoukseen ja äänestää ennakkoon viimeistään 11.5.2022 klo 16.00, mihin mennessä ilmoittautumisen ja äänten on oltava perillä.

Ilmoittautumisen yhteydessä tulee ilmoittaa pyydetyt tiedot, kuten osakkeenomistajan nimi, syntymäaika ja yhteystiedot. Osakkeenomistajien yhtiölle tai Innovatics Oy:lle luovuttamia henkilötietoja käytetään vain yhtiökokouksen ja siihen liittyvien tarpeellisten rekisteröintien käsittelyn yhteydessä.

Osakkeenomistajat, jonka osakkeet ovat rekisteröitynä hänen suomalaisella arvo-osuustilillään, voivat ilmoittautua ja äänestää ennakkoon tiettyjen yhtiökokouksen asialistalla olevien asiakohtien osalta 26.4.2022 klo 10.00–11.5.2022 klo 16.00 välisenä aikana seuraavilla tavoilla:

a) Yhtiön verkkosivujen kautta https://www.lifeline-spac1.com/fi/hallinnointi/yhtiokokous/

Sähköisessä ilmoittautumisessa ja ennakkoäänestämisessä vaaditaan osakkeenomistajan tai hänen lakimääräisen edustajansa tai asiamiehensä vahva tunnistautuminen suomalaisilla tai ruotsalaisilla pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella.

b) Postitse tai sähköpostitse

Postitse tai sähköpostitse ennakkoon äänestävän osakkeenomistajan tulee toimittaa yhtiön verkkosivuilta https://www.lifeline-spac1.com/fi/hallinnointi/yhtiokokous/ saatavilla oleva ennakkoäänestyslomake tai vastaavat tiedot Innovatics Oy:lle postitse osoitteeseen Innovatics Oy, Yhtiökokous / Lifeline SPAC I Oyj, Ratamestarinkatu 13 A, 00520 Helsinki tai sähköpostitse osoitteeseen agm@innovatics.fi.

Jos osakkeenomistaja osallistuu yhtiökokoukseen toimittamalla ennakkoäänet postitse tai sähköpostitse Innovatics Oy:lle, äänten toimittaminen ennen ilmoittautumisen ja ennakkoäänestyksen määräajan päättymistä katsotaan ilmoittautumiseksi yhtiökokoukseen edellyttäen, että osakkeenomistajan viesti sisältää ennakkoäänestyslomakkeella mainitut ilmoittautumiseen vaadittavat tiedot.

Äänestyksen ohjeet ovat saatavilla yhtiön verkkosivuilla osoitteessa https://www.lifeline-spac1.com/fi/hallinnointi/yhtiokokous/. Lisätietoja ilmoittautumiseen ja ennakkoäänestämiseen liittyen on saatavissa puhelimitse yhtiökokouksen ilmoittautumisaikana numerosta 010 2818 909 arkisin kello 9.00–12.00 ja kello 13.00–16.00.

3. Asiamiehen käyttäminen ja valtakirjat

Osakkeenomistaja saa osallistua yhtiökokoukseen ja käyttää siellä oikeuksiaan asiamiehen välityksellä.

Myös osakkeenomistajan valtuuttama asiamies voi osallistua kokoukseen vain äänestämällä osakkeenomistajan puolesta ennakkoon tässä kutsussa kuvatulla tavalla. Asiamiehen on tunnistauduttava sähköiseen ilmoittautumispalveluun ja ennakkoäänestykseen henkilökohtaisesti vahvalla tunnistautumisella, minkä jälkeen hän pääsee tekemään ilmoittautumisen ja äänestämään ennakkoon edustamansa osakkeenomistajan puolesta.

Osakkeenomistajan asiamiehen on esitettävä päivätty valtakirja, tai hänen on muuten luotettavalla tavalla osoitettava olevansa oikeutettu edustamaan osakkeenomistajaa. Lakimääräisen edustusoikeuden voi osoittaa hyödyntämällä sähköisessä ilmoittautumispalvelussa käytettävissä olevaa suomi.fi valtuudet -palvelua. Mikäli osakkeenomistaja osallistuu yhtiökokoukseen usean asiamiehen välityksellä, jotka edustavat osakkeenomistajaa eri arvo-osuustileillä olevilla osakkeilla, on ilmoittautumisen yhteydessä ilmoitettava osakkeet, joiden perusteella kukin asiamies edustaa osakkeenomistajaa.

Malli valtakirjaksi ja äänestysohjeiksi on saatavilla yhtiön verkkosivuilla https://www.lifeline-spac1.com/fi/hallinnointi/yhtiokokous/ viimeistään 26.4.2022, kun määräaika äänestykseen otettavien vastaehdotusten toimittamiselle on päättynyt. Mahdolliset valtakirjat pyydetään toimittamaan Innovatics Oy:lle ensisijaisesti liitetiedostona sähköisen ilmoittautumisen ja ennakkoäänestämisen yhteydessä, tai vaihtoehtoisesti postitse osoitteeseen Innovatics Oy, Yhtiökokous / Lifeline SPAC I Oyj, Ratamestarinkatu 13 A, 00520 Helsinki tai sähköpostitse osoitteeseen agm@innovatics.fi ennen ilmoittautumisajan päättymistä, mihin mennessä valtakirjojen on oltava perillä.

Osakkeenomistaja, joka ei itse äänestä ennakkoon, voi maksutta käyttää yhtiön tarjoamaa valtakirjapalvelua ja valtuuttaa lakimies Nina Koiviston Borenius Asianajotoimisto Oy:stä tai hänen määräämänsä yhtiöstä riippumattoman toisen lakimiehen Borenius Asianajotoimisto Oy:stä edustamaan osakkeenomistajaa ja käyttämään tämän äänioikeutta kokouksessa osakkeenomistajan antamien äänestysohjeiden mukaisesti. Allekirjoitettu valtakirja sisältäen ennakkoäänestyslomakkeen tulee toimittaa lakimies Nina Koivistolle postitse tai sähköpostitse (yhteystiedot alla) ennen ilmoittautumisajan ja äänestysajan päättymistä, mihin mennessä mainittujen asiakirjojen on oltava perillä.

Yhtiön nimeämän asiamiehen yhteystiedot:

  • postiosoite: Borenius Asianajotoimisto Oy, Nina Koivisto, Eteläesplanadi 2, 00130 Helsinki.
  • sähköposti: nina.koivisto@borenius.com
  • puhelin: +358 20 713 3128

Osakkeenomistaja saa osallistua yhtiökokoukseen ja käyttää siellä oikeuksiaan halutessaan myös muun itse valitsemansa asiamiehen välityksellä.

Pelkkien valtuutusasiakirjojen toimittaminen yhtiölle tai Innovatics Oy:lle ei johda siihen, että osakkeenomistajan ennakkoäänet otetaan huomioon. Osakkeenomistajan ilmoittautumisen ja ennakkoäänien onnistunut kirjaaminen edellyttää tämän lisäksi, että asiamies ilmoittaa osakkeenomistajan ja äänestää ennakkoon hänen puolestaan tässä kutsussa kuvatuin tavoin.

4. Hallintarekisteröidyn osakkeen omistaja

Hallintarekisteröityjen osakkeiden omistajalla on oikeus osallistua yhtiökokoukseen niiden osakkeiden nojalla, joiden perusteella hänellä olisi oikeus olla merkittynä Euroclear Finland Oy:n pitämään osakasluetteloon yhtiökokouksen täsmäytyspäivänä 6.5.2022. Osallistuminen edellyttää lisäksi, että osakkeenomistaja on näiden osakkeiden nojalla tilapäisesti merkitty Euroclear Finland Oy:n pitämään osakasluetteloon viimeistään 13.5.2022 klo 10.00 mennessä. Hallintarekisteriin merkittyjen osakkeiden osalta tämä katsotaan ilmoittautumiseksi yhtiökokoukseen.

Hallintarekisteröidyn osakkeen omistajaa kehotetaan pyytämään hyvissä ajoin omaisuudenhoitajaltaan tarvittavat ohjeet koskien rekisteröitymistä tilapäiseen osakasluetteloon, valtakirjojen antamista ja ilmoittautumista yhtiökokoukseen. Omaisuudenhoitajan tilinhoitajayhteisön tulee ilmoittaa hallintarekisteröidyn osakkeen omistaja merkittäväksi tilapäisesti yhtiön osakasluetteloon viimeistään edellä mainittuun ajankohtaan mennessä ja huolehtimaan ennakkoäänestämisestä hallintarekisteröidyn osakkeen omistajan puolesta. Lisäksi omaisuudenhoitajan tilinhoitajayhteisön tulee huolehtia ennakkoon äänestämisestä hallintarekisteröidyn osakkeenomistajan puolesta hallintarekisteröityihin osakkeisiin sovellettavan ilmoittautumisajan kuluessa.

5. Muut ohjeet ja tiedot

Osakkeenomistajilla, joilla on vähintään yksi sadasosa yhtiön kaikista osakkeista, on oikeus tehdä äänestykseen otettava vastaehdotus yhtiökokouksen asialistalla oleviin päätösehdotuksiin. Tällaiset vastaehdotukset on toimitettava yhtiölle sähköpostilla osoitteeseen ir@lifeline-spac1.com viimeistään 25.4.2022 klo 12.00. Vastaehdotuksen tekevien osakkeenomistajien on esitettävä vastaehdotuksen toimittamisen yhteydessä selvitys omistuksestaan. Vastaehdotus otetaan käsiteltäväksi yhtiökokouksessa sillä edellytyksellä, että osakkeenomistajalla on oikeus osallistua yhtiökokoukseen ja osakkeenomistaja omistaa yhtiökokouksen täsmäytyspäivänä vähintään yhden sadasosan yhtiön kaikista osakkeista. Jos vastaehdotusta ei oteta käsiteltäväksi yhtiökokouksessa, vastaehdotuksen puolesta annetut äänet jäävät ottamatta huomioon. Yhtiö julkaisee mahdolliset äänestykseen otettavat vastaehdotukset yhtiön verkkosivuilla https://www.lifeline-spac1.com/fi/hallinnointi/yhtiokokous/ viimeistään 26.4.2022 klo 10.00 mennessä.

Osakkeenomistaja voi esittää osakeyhtiölain 5 luvun 25 §:ssä tarkoitettuja kysymyksiä kokouksessa käsiteltävistä asioista 4.5.2022 klo 16.00 asti sähköisessä ilmoittautumispalvelussa tai Innovatics Oy:lle postitse osoitteeseen Innovatics Oy, Yhtiökokous / Lifeline SPAC I Oyj, Ratamestarinkatu 13 A, 00520 Helsinki tai sähköpostitse osoitteeseen agm@innovatics.fi. Tällaiset osakkeenomistajien kysymykset, yhtiön johdon vastaukset niihin sekä mahdolliset muut kuin äänestykseen otetut vastaehdotukset ovat nähtävänä yhtiön verkkosivuilla https://www.lifeline-spac1.com/fi/hallinnointi/yhtiokokous/ viimeistään 9.5.2022. Kysymysten ja vastaehdotusten tekemisen edellytyksenä on, että osakkeenomistaja esittää riittävän selvityksen osakeomistuksestaan.

Yhtiöllä on tämän kokouskutsun päivänä yhteensä 2 500 000 B-sarjan osaketta ja 10 000 000 A-sarjan osaketta, jotka edustavat yhtä montaa ääntä.

Helsinki, 21.4.2022

LIFELINE SPAC I OYJ
Hallitus

LISÄTIETOJA
Tuomo Vähäpassi, toimitusjohtaja, puh. +358 40 736 0676
Mikko Vesterinen, talousjohtaja, puh. +358 50 521 7908

Lifeline SPAC I lyhyesti

Lifeline SPAC I Oyj on suomalainen yritysostoja varten perustettu SPAC-yhtiö. Keräsimme pääomaa listautumisannilla ja listauduimme Nasdaq Helsingin säännellyn markkinan SPAC-segmentille. Tarkoituksenamme on toteuttaa yritysosto 24-36 kuukauden kuluessa listautumisesta. Tarjoamme mahdollisuuden sijoittaa kohteeseen, johon yksityissijoittajilla tai monilla institutionaalisilla sijoittajilla ei muuten olisi mahdollisuuksia sijoittaa, sillä tällaisia sijoituksia tekevät tyypillisesti myöhemmän vaiheen pääomasijoitusrahastot. Tavoitteenamme on aikaansaada tuottoa osakkeenomistajille ja kasvattaa kohdeyhtiön arvoa tukemalla sen kasvua ja kehitystä myös yhdistymisen jälkeen. Strategisena tavoitteenamme on ensisijaisesti tunnistaa pohjoismainen korkean kasvupotentiaalin omaava listaamaton teknologiapainotteinen kohdeyhtiö ja yhdistyä sen kanssa.

Liitteet